Ambrosiaaninen messu

Ambrosiaaninen messu on katolisessa kirkossa käytössä oleva jumalanpalvelusjärjestys. Se on saanut nimensä 300-luvulla eläneestä Mediolanumin eli nykyisen Milanon piispa Ambrosiuksesta, jolta jumalanpalveluskaava on perimätiedon mukaan peräisin. Tosi asiassa kaava lienee saanut nykyisen muotonsa vasta 800-luvulla, ja sitä on muokattu myöhemminkin.

Ambrosiaanista messua vietetään Milanon katolisessa arkkihiippakunnassa, Italiassa, lukuun ottamatta Monzan kaupunkia ja eräitä sen ympäristön seurakuntia. Lisäksi ambrosiaaninen kaava on käytössä eräissä muissakin Lombardian seurakunnissa, 55 rovastikunnassa Luganon hiippakunnassa, Ticinon kantonissa, Sveitsissä, 31 seurakunnassa Bergamon hiippakunnassa sekä yksittäisissä seurakunnissa Lodin, Novaran ja Pavian hiippakunnissa.

Koska ambrosiaaninen messu oli saavuttanut vakiintuneen aseman jo sydänkeskiajalla, ei Milanon arkkihiippakuntaa vaadittu siirtymään Trenton kirkolliskokouksen jälkeen 1570 vahvistettuun nk. tridentiiniseen messuun. Toisin kuin monet muut vanhat messukaavat, ambrosiaaninen messu säilyi halki vuosisatojen. Myös Vatikaanin II konsiilin jälkeen, jolloin suurin osa katolista kirkkoa siirtyi käyttämään uudistettua, Paavali VI:n messua, Milanon arkkihiippakunta piti kiinni vanhasta messustaan. Tähän lienee vaikuttanut myös se, että Paavali VI puolusti ambrosiaanisen messun asemaa – hän oli ennen paaviksi tuloaan ollut Milanon arkkipiispa.

Ambrosiaaninen messu eroaa latinalaisesta ennen muuta kirkkovuotensa osalta. Ambrosiaanisessa liturgiassa adventtiaika alkaa jo Pyhän Martin päivän (11. marraskuuta) jälkeisenä sunnuntaina, joten kirkkovuodessa on kuusi adventtisunnuntaita. Paastonaika alkaa ortodoksisen kirkon tapaan jo laskiaissunnuntaita seuraavana maanantaina, joten kirkkovuodessa ei ole tuhkakeskiviikkoa, ja karnevaali vietetään jo ennen laskiaissunnuntaita.

Messun kaava seuraa likipitäen tridentiinisen messun kaavaa, mutta eroja on rukousten sanoituksissa ja yksittäisissä järjestyksissä. Niinpä ambrosiaanisessa messussa leivän murtaminen tapahtuu jo ennen Isä meidän -rukousta, ja rauhantervehdys annetaan jo ennen ehtoollisliturgian alkua. Uskontunnustus seuraa samoin ortodoksista kaavaa, ja se luetaan vasta offertoriumin jälkeen, juuri ennen ehtoollisrukousta. Lukukappaleita on aina – myös arkipäivisin – kolme, Vanhan testamentin lukukappale, epistola ja evankeliumi.

Myös kirkollisten toimitusten kaavoissa on eroja. Esimerkiksi kaste toimitetaan ambrosiaanisessa liturgiassa upottamalla lapsi veteen, ei valelukasteena. Samoin hetkipalvelusten kaavat eroavat roomalaisista. Messussa käytettävä musiikki on myös erikoislaatuista; sitä kutsutaan ambrosiaaniseksi kirkkolauluksi erotukseksi gregoriaanisesta kirkkolaulusta, jota käytettiin tridentiinisessä messussa.